SuperFoodTarjoukset.com

Tietosivusto superfoodien ystäville. Parhaat tarjoukset joka kuukausi!

Goji - Terveyttä ja pitkää ikää Aasiasta

Perustietoa


Goji on iloisen oranssi, muodoltaan rusinan ja minitomaatin risteytystä muistuttava huipputerveellinen marja. Sana "goji" on suomeksi yhtä kuin iloinen, ja vanha tiibetiläinen sananlasku kuuluukin "jos syöt goji-marjoja aamulla, olet iloinen koko päivän". Valtaosa maailman goji-marjoista tulee Kiinasta, mutta kasvia viljellään myös esimerkiksi Mongoliassa. Marjaa on pidetty jo tuhansia vuosia Aasiassa terveyden ja pitkän iän salaisuutena sekä käytetty yleislääkkeenä vaivaan kuin vaivaan jo Tang-dynastian ajoilta. Hienoimpia asioita goji-marjoissa onkin se, että sekä kansanperinne vuosisatojen takaa että modernit tutkimukset vahvistavat niiden terveyshyödyt. Kiinassa marjat ovat niin suosittuja, että satokauden kunniaksi järjestetään jopa kaksi viikkoa kestävät vuotuiset festivaalit. Länsimaihin goji-buumi levisi vasta muutamia vuosia sitten, mutta nykyään marjat ovat jo tuttuja monelle suomalaisellekin. Goji-marjat ovatkin täydellinen lääke Suomen pimeään talveen lisäämään vastustuskykyä ja torjumaan kaamosmasennusta, sillä lista niiden terveysvaikutuksista on loputon.




Kiistattomat terveysvaikutukset


Viimeaikaiset länsimaiset tutkimukset ovat vahvistaneet sen, mikä Aasiassa on tiedetty jo pitkään. Himalajan ihmemarjanakin tunnettu goji on maailman ravinnerikkain hedelmä (se luokitellaan virallisesti hedelmäksi siementensä takia, vaikka ulkomuoto ja koostumus on marjamainen) ja parantaa sekä ennaltaehkäisee sairauksia.

Goji-marjojen suurin valttikortti on niiden antioksidanttipitoisuus. Alun perin Himalajan vuoriston vaikeista oloista peräisin oleva marja muun muassa vahvistaa kehon immuunijärjestelmää, ehkäisee flunssaa ja muita tauteja, parantaa unen laatua, tasapainottaa sekä rasva-arvoja että verensokeria ja hidastaa elimistön vanhenemista. Goji-marjojen säännöllinen syöminen parantaa ihon laatua ja nostaa energisyyttä. Marjan ulkonäkökin viestii iloa ja energiaa, eikä ensivaikutelma petä.

Goji-marja on tunnettu kansanperinteessä jo vuosisatojen ajan seksuaaliviettiä lisäävänä marjana. Vanha kiinalainen sananlasku kuuluu "Sen, joka matkustaa tuhannen mailin päähän kotoaan, ei tulisi syödä goji-marjoja". Modernit tutkimukset ovatkin osoittaneet, että sen sisältämät antioksidantit lisäävät miehillä testosteronin ja naisilla estrogeenin tuotantoa ja yleistä halukkuutta.

Goji-marja sisältää yhteensä käsittämättömät 22 eri kivennäisainetta ja 18 aminohappoa, sisältäen kaikki elimistölle välttämättömät aminohapot. Sen tärkeimmistä ainesosista voisi mainita A-, B-, C- ja E-vitamiinit, L-glutamiinin ja -arginiinin, Omega-3- ja -6-rasvahapot, beetakaroteenin, sinkin, seleenin, raudan, kalsiumin, magnesiumin, serotoniinin, natriumin, mangaanin ja erilaiset polysakkaridit. Marjan painosta on myös proteiinia jopa 14 prosenttia, nostaen sen ravintosisällön arvoa entisestään.

Goji-marjojen nauttiminen kiihdyttää myös aineenvaihduntaa ja parantaa vatsan yleistä toimivuutta.

Kiistattomat terveysvaikutukset:

-Lisää vastustuskykyä ja torjuu sairauksia
-Lisää energisyyttä ja hyvää oloa
-Lisää seksuaalista halukkuutta
-Sisältää 22 kivennäisainetta, 18 aminohappoa, Omega-rasvahappoja, eri vitamiineja ja paljon proteiinia
-Parantaa ihon laatua
-Parantaa unen laatua
-Tasapainottaa rasva-arvoja ja verensokeria
-Edistää vatsan toimintaa ja aineenvaihduntaa, auttaa laihduttamisessa 

Mahdolliset terveysvaikutukset


Kaikkia goji-marjan terveysvaikutuksia ei vielä edes tunneta, ja internet on pullollaan kertomuksia kuinka marjat ovat auttaneet sairauksiin nivelkivuista vatsavaivoihin. Yhdestä asiasta kaikki kirjoittajat ovat samaa mieltä - goji-marjat saavat olon energisemmäksi ja terveemmäksi. Tieteellistä näyttöä kaikista goji-marjojen hyvistä puolista ei kuitenkaan vielä ole.

Eräässä ensimmäisistä goji-marjoihin liittyvistä laajoista tutkimuksista selvisi, että ne sisältävät myös todella harvinaista polysakkaridia, joka auttaa tutkimusten (lähde: (Food Chemistry; 2009 Vol. 116 (2), s. 595–603) mukaan jopa syövän torjumisessa. Vaikka goji-marjojen ystävät tunnetaankin pitkäikäisyydestään, tällaisiin tutkimuksiin kannattaa suhtautua jonkinasteisella varauksella. Goji-marjat tukevat epäilemättä terveellistä elämäntapaa, mutta mikään idioottivarma syövänkarkottaja se tuskin on.

Paraikaa on meneillään useita lisätutkimuksia goji-marjojen muista hyödyistä (päivitetty 8/2012).

Vahvistamattomat terveysvaikutukset:

-Näkökyvyn parantuminen
-Ikääntyvien ihmisten T-solujen vahvistuminen (johtaa immuunijärjestelmän vahvistumiseen)
-Polysakkaridien positiivinen vaikutus syövän torjunnassa
-Maksan ja munuaisten suojaaminen
-Eliniän pidentyminen


Haittavaikutukset


Goji-marjojen syömisellä ei ole tunnettuja haittavaikutuksia.



Käyttö


Goji-marjat ovat herkullisia ja maistuvat sellaisenaan siinä kuin mansikatkin. Monet sekoittavat niitä esimerkiksi mysliin, puuroon tai jälkiruokiin. Goji-marjoja on myös jo vuosisatojen ajan sekoitettu teehen, ja erityisen hyvin se sopii vihreän teen joukkoon. Goji-marjoja myydään yleisimmin kuivattuina, jauheena tai mehuna. Sopiva päiväannos kuivattuja marjoja on kourallinen tai pari, mutta ylärajaa ei ole.


Huom: Suomessa on markkinoilla myös useita epäilyttävien valmistajien goji-tuotteita, joissa on käytetty säännösten vastaisia torjunta-aineita ja muita myrkkyjä. Marjojen laatu vaikuttaa myös niiden antioksidanttipitoisuuteen ja siten niiden tehokkuuteen. Superfoodtarjoukset.com-sivustolta löydät ainoastaan luotettavien yhteistyökumppanien tarjouksia, joiden tuotteet ovat huippulaatuisia. Lisätietoa siitä, mistä goji-marjoja kannattaa ostaa saat superfood-oppaastamme.

Mitä se maksaa?


Kuukauden annos goji-marjoja ei-himosyöjille maksanee noin 15-25 euroa. Vähempää ei kannata maksaa, koska silloin laatu kärsii, mutta maksamalla enemmän olet luultavasti tilannut marjat jostain muualta kuin Superfoodtarjoukset.comin yhteistyökumppaneilta.

Tämänhetkiset tarjoukset



Tarjoukset Facebookissa

Tarjoukset Facebookissa
Liity ryhmäämme, niin saat ensimmäisenä tietoa uusista artikkeleista ja tarjouksista!

Uusimmat tweetit: